Local journalism
Toteutin projektini Janakkalan Sanomissa kesätyöni ohessa. Projektin keskeisenä tavoitteena oli tutustua käytännön toimitustyöhön paikallislehden näkökulmasta. Lisäksi halusin oppia kirjoittamaan monipuolisesti eri aiheista, sopeutua tiukkaan työtahtiin, oppia paikallislehden arjesta sekä kehittyä yleisesti kirjoittajana, haastattelijana ja valokuvaajana.

Tekemäni projektin myötä olen päässyt asettamiini tavoitteisiin ja oppinut matkan varrella enemmän kuin missään aiemmassa projektissani. Olen myös saanut paljon hyvää palautetta työskentelystäni ja tekemistäni jutuista Janakkalan Sanomien päätoimittajalta.

Janakkalan Sanomissa vastuullani oli säännöllisen uutissisällön tuottaminen verkko edellä, mutta printtiä unohtamatta. Pääsin myös tuottamaan paikallislehden sosiaalista mediaa. Asettamieni tavoitteiden lisäksi opin projektin aikana ymmärtämään, millaiset aiheet paikallisia lukijoita kiinnostavat, miten juttuihin teroitetaan paikallinen kärki ja kuinka paikallisten kanssa verkostoidutaan. Samalla Alma Median toimittajien käyttämät työkälut, tietotekniikka ja toimintatavat tulivat tutuiksi.

Kirjoitin monipuolisesti eri juttuaiheista ja pääsin myös itse ideoimaan. Jutut käsittelivät muun muassa kulttuuria, vapaaehtoistyötä, matkailua, urheilua, politiikkaa, hyvinvointia, yrittäjyyttä ja paikallisia tapahtumia. Tutuiksi tulivat myös erilaiset juttutyypit kuten henkilöjuttu, reportaasi, kuvareportaasi, arvostelu, kolumni, pääkirjoitus ja uutisvideo

Nyt päästän teidät tutustumaan projektin aikana tehtyihin töihin.

Meeri Männikkö
Pääsin tekemään tutkivaa journalismia esteettömyyden näkökulmasta. Taustatyö ja tiedonhankinta olivat tärkeitä tässä jutussa.
Erilaiset juttutyypit kuten henkilöjutut tulivat tutuiksi projektin aikana. Urheilu oli minulle aluksi vieras aihe, mutta useiden urheilujuttujen jälkeen taitoni kehittyivät.
Savikon perheestä kertova juttu nousi nopeasti koko vuoden luetuimmaksi uutiseksi Jankkalan Sanomien verkossa. Kirjoitin myös muita hiteiksi nousseita juttuja.
Reportaasit ja arvostelut olivat myös uusi aluevaltaus. Opin kertomaan asioista kuvailevalla tyylillä ja erityisesti reportaasien kirjoittamisesta kehittyi intohimo.
Pääsin harjoittelemaan myös valokuvausta ja videokuvausta. Otokset päätyivät toisinaan jopa kansikuviksi. Lisäksi kuvasin paljon kuvapainotteisia juttuja ja jopa kuvareportaasin.
Local journalism
Published:

Local journalism

Local journalism

Published: